Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


sunnuntai, 14. syyskuu 2014

Raamatun lukemisesta II

Koska tekstini Raamatun lukemisesta paisui, jaoin sen kahteen eri osaan. Tämä jälkimmäinen kertoo lähinnä yleisellä tasolla Raamatun kielestä ja kulttuuritaustasta. Tässä paistaa varmasti osittain läpi se, että olen opiskellut myös historiaa.

 

Raamatun kulttuuritaustasta

Raamattu on kirjoitettu oman aikansa maailmassa, eivätkä kaikki sen kohdat avaudu kulttuuriympäristöstä erillään ja ymmärtämättä juutalaista maailmankuvaa ja tapoja. Mielestäni parhaita Raamatun oppaita ovat ne, jotka selittävät näitä kulttuuriyhteyksiä.  

Raamattu on kirjoitettu hyvin pitkän ajan kuluessa, minkä vuoksi kulttuuriympäristö on muutunut Raamatun syntyhistorian aikana. Se on syntynyt paitsi juutalaisen, myös Kaksoisvirran maan ja Egyptin kulttuurien sekä foinikealaisten ja helleenisten kulttuurien vaikutuspiireissä.

Raamatun aikaisen elämäntavan kaikki piirteet eivät todellakaan olisi hyväksyttäviä tänä päivänä eivätkä edes alkukirkon kristittyjen piirissä. Tästä on esimerkkinä, että varsinkin pakanakristittyjen sallittiin luopua juutalaisen lain yksityiskohtaisista säännöksistä. Eivätkä kristityt (niin juutalaiset kuin pakanat) myöskään hyväksyneet moniavioisuutta, joka on Vanhassa testamentissa yleistä.

Monet Vanhan testamentin kertomukset oli alunalkaenkin tarkoitettu varoituksiksi, eivätkä kuvauksiksi ihanteellisesta elämästä. Kun pysähtyy lukemaan niitä tarkemmin, löytää myös tämän alkuperäisen tarkoituksen.

Raamatun käsitteet eivät aina vastaa täysin yleisen historian käsitteistä. Esimerkiksi kun Raamattu puhuu kanaanilaisista, puhuu yleinen historia foinikealaisista. Molemmat ovat omalla tavallaan oikeassa. Kanaanilaisia voidaan toisaalta pitää myös foinikealaisten esi-isinä tai edeltäjinä.

Minusta on hyödyllistä tietää, että hebrealainen ja kanaanilainen kieli ja kulttuuri muistuttivat suuresti toisiaan ja niillä oli yhteiset juuret. Suurin ero oli nimenomaan uskonnossa ja sen vaatimuksissa arkielämälle. Kanaanilaiset ja juutalaiset elivät toistensa seassa ympäri Palestiinaa. Tästä johtuu, että juutalaisten oli kovin helppo omaksua kanaanilaisten naapuriensa vieraita uskonnollisia tapoja. 

Muita Raamatun ajan seemiläisiä kansoja olivat mm. akkadilaiset (eli myöhemmin: babylonialaiset ja assyrialaiset), syyrialaiset, amorilaiset, muinaiset arabialaiset ja aramealaiset kansat. Muinaisegyptiläinen kieli oli sukua seemiläisille kielille ja kuului niiden ohella afroaasialaisiin kieliin, joita aikoinaan puhuttiin ja puhutaan edelleen laajasti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. 

 

Alkuperäisestä tekstistä ja kielestä

Raamatun tekstien alkuperäisyydestä ja kielestä on hyvä ymmärtää muutama seikka. Ensinnäkin Raamattu on käännetty lukemattomia kertoja. Jokainen käännös on kääntäjän oma tulkinta alkuperäisestä tekstistä. 

Kaikki eivät esimerkiksi pidä nykyistä Raamatunkäännöstämme (1992) täysin onnistuneena, sillä siinä oiotaan alkuperäistä tekstiä useaan otteeseen ja tulkitaan sitä melko rankalla kädellä. Kaikki kohdat eivät käänny koko sisältöineen ja kaikkine merkityksineen. Tämä johtuu paljolti siitä, että käännettäessä on painotetu sujuvasanaisuutta ja nykykielisyyttä. Paljon jää pois. Siksi Raamatusta on tehty myös epävirallisia käännöksiä.

Kun Uusi testamentti lainaa Vanhaa testamenttia, se saattaa lainata Vanhan testamentin käännöksiä arameaksi (targumit) tai kreikaksi (esim. septuaginta), jolloin lainaukset eivät välttämättä täysin vastaa hebreankielistä alkutekstiä.

Septuagintassa oli pyhien kirjoitusten lisäksi myös aikakauden juutalaista uskonnollista kirjallisuutta, jotka tunnetaan nykyisin Vanhan testamentin apokryfikirjoina. Ne kuuluvat mukaan osiin kristillisistä Raamatunkäännöksistä. Erityisesti roomalaiskatolilaiset pitävät niitä arvossaan. Myös ortodoksit lukevat osaa niistä.

Näitä tekstejä juutalaiset itse käyttivät Uuden testamentin aikaan, koska harva heistä enää tuolloin puhui äidinkielenään hebreaa. Pakkosiirtolaisuudesta palanneet puhuivat Babylonian ja Persian yleiskieltä arameaa ja Palestiinan ulkopuolella asuneet ns. diasporajuutalaiset helleenisen maailman yleiskieltä kreikkaa. Tämän vuoksi jo Uuden Testamentin aikan tarvittiin käännöksiä.

Raamatun lähdetekstit eivät ole täysin yhtenäiset, vaan varsinkin Uuden testamentin kirjoista on eri ikäisiä hieman toisistaan poikkeavia versioita. Tämä johtuu siitä, että tuolloin ei ollut painokoneita ja kirjat kopioitiin käsin. Kopioinnissa oltiin kuitenkin mahdollisimman huolellisia, joten erot ovat harvoin merkittäviä. Vanha testamentti on vieläkin yhtenäisempi johtuen juutalaisten kopiointi tavasta, joka piti sen hyvin samankaltaisena vuosisadoista toiseen. 

sunnuntai, 7. syyskuu 2014

Raamatun lukemisesta I

Halusin sanoa muutaman sanan Raamatun lukemisesta, jos joku sattuisi lukemaan tämän, ennen kuin alkaa tutustumaan Raamattuun. Kävipä niin, että sanottava paisui kirjoittaessa. Aluksi ajattelin kirjoittaa vain Raamatun lukujärjestyksestä, mutta sitten mieleen tuli myös muuta asiaa, josta tässä ensimmäinen ja käytännöllisempi osa.

 

Raamatun lukujärjestyksestä

Raamattu ei ole perinteisessä mielessä yksi kirja, vaan kokoelma kirjoituksia. Alun alkaen Raamattu on ollut kokoelma kirjakääröjä, joissa kussakin on saattanut olla useampi Raamatun kirja. Sitä ei ole kirjoitettu luettavaksi alusta loppuun. Siksi alusta alkaminen ei ole paras tapa lukea Raamattua, vaikka se olisi länsimaisesta näkökulmasta luonnollista. 

Oman kokemukseni mukaan eräät sen vaikeimmista (1. Mooseksen kirja ja Tuomarien kirja) ja tylsimmistä (Sukuluettelot: 4. Mooseksen kirja /Aikakirja) kirjoista löytyvät Raamatun alusta. Usein urakka, joka alotetaan Raamatun alusta typistyykin heti alkuunsa, ja Raamatusta jää sekä paha maku että kovin omituinen kuva. 

Erityisesti kristinuskosta kiinnostuneelle Raamattuun tutustuvalle suosittelisin aloittamaan Uuden Testamentin alusta. Uusi Testamentti etenee aika tavalla vaikeusjärjestyksessä (Evankeliumit ovat helpoimmat, sitten Apostolinteot ja Paavalin kirjeet, muut kirjeet ja viimeisimpänä vaikein eli Ilmestyskirja). Ilmestyskirjan voi halutessaan jättää väliinkin tässä vaiheessa ja lukea vasta luku-urakan lopuksi. 

Jos on onnistunut lukemaan Uuden Testamentin läpi voi tutustua Vanhaan Testamenttiin alkaen vaikka Psalmeista, muista runokirjoista ja sitten Profeetoista. Lopuksi voi harkita muun Vanhan Testamentin lukemista. Profeettakirjojen rinnalla voi myös lukea kuningasajan historiakirjoja.

Olen itse lukenut Raamatun läpi myös alusta loppuun muutamaan kertaan, mutta vasta sen jälkeen kun olin tutustunut kaikkiin Raamatun kirjoihin jo erikseen. Sukuluettelotkin voivat jopa alkaa avautua hiljakseen, kun kokonaisymmärrys Raamatusta on jo olemassa - tai sittten eivät. 

 

Raamatun rakenne

Joskus on hyvä ymmärtää hieman Raamatun rakenteesta, ennen kuin alkaa kukemaan.

Uusi testamentti jakautuu Evankeliumeihin, Apostolin tekoihin, kirjeisiin ja Ilmestys kirjaan. Evankeliumit ja kirjeet ovat helposti tunnistettavissa ihan nimiensä perusteella.

Suurin osa kirjeistä on apostoli Paavalin kirjoittamia. Muut kirjeet kulkevat kirjoittajansa nimellä, paitsi salaperäinen Hebrealaiskirje, jonka kirjoittajaa ei varmaksi tiedetä. 

Ilmestyskirja pääsi Uuteen Testamenttiin vasta pitkän väittelyn jälkeen. Lutherkin piti sitä Raamatun kannalta ongelmallisena. Hänen mielestään kirjan oudot näyt saivat kristity pohtimaan toisarvoisia asioita.

 

Vanhan testamentin kirjojen jako:

  • Historiakirjat kuvaavat juutalaisuuden kehitystä ja Israelin kansan vaiheita:
    • Viisi Mooseksen kirjaa - juutalainen laki ja Israelin kansan synty ja pako Egyptistä;  Toora, erotetaan toisinaan muista historiakirjoista erilleen omaksi ryhmäkseen, kuten juutalaisesti perinteisesti tekevät
    • Joosua, Tuomarit, Ruut ja Samuel -  luvatussa maassa
    • Kuningasten kirjat ja Aikakirjat - kuninkaiden aika
    • Esra, Nehemia ja Ester - pakkosiirtolaisuus ja sen jälkeinen aika
  • Runokijat  sisältävät sekä runo- että viisauskirjallisuutta
    • Runolliset: Psalmit, Laulujen laulu, Valitusvirret
    • Viisauskirjat: Job, Sananlaskut, Saarnaaja - ovat filosofisia kirjoituksia
  • Profeettakirjat sisältävät kansalle saarnanneiden profeettojen julistusta:
    • Isot profeetat (Jesaja, Jeremia, Hesekiel, Daniel)
    • Pikkuprofeetat (12 kpl: Hoosea - Malakia)
    • Danielin kirja kuuluu Raamatun ilmestyskirjallisuuteen

 

Raamattu kokonaisuutena

Samalla tavalla, kun virheellistä nähdä Raamattu yhtenä kirjana, on myös virheellistä nähdä sen kirjat joukkona erillisiä lukuja ja jakeina.

Kukin Raamatun kirja on yksi yhtenäinen kokonaisuus ja yksittäisten lauseiden irrottaminen yhteydestään johtaa usein outoihin Raamatuntulkintoihin. Jakeita ja lauseita tulisi aina lukea siinä yhteydessä, jossa ne Raamatussa ovat.

Raamatussa ei ollut alunperin jakeita tai lukuja. Ne ovat tulleet myöhemmin auttamaan Raamatun eri kohtien löytämistä, eikä niinkään tulkintaa. Raamattua kannaattaa aina lukea kirja kerrallaan, jos vain suinkin mahdollista. Lyhyemmät, muutaman luvun kirjat on hyvä lukea yhdellä kertaa.

Omasta mielestäni ei ole parasta lukea Raamattua pikkupaloina sekä Uudesta että Vanhasta Testamentista yhtä aikaa, vaikka se tuntuisi tehokkaalta tavalta lukea se läpi vuodessa. Olennaista sen lukemisessa kun ainakin kristitylle on ymmärtäminen, eikä koko kirjan lukeminen läpi tietyssä ajassa.

Melko kokeneena Raamatun lukijana täytyy todeta, että Raamatusta saa sitä paremman kuvan, mitä suurempina kokonaisuuksina sitä lukee. Jos aikoo lukea siitä neljä kirjaa  päivässä, kuten jotkut tekevät, niin en kyllä lukisi kolmea kirjaa Vanhaa ja yhtä Uutta, vaan aina yhtä kirjaa kerrallaan, ellei kirja vaihdu kesken päivän urakan. 

Jos vain on aikaa ja mahdollisuus, niin ainakin Vanhan Testamentin osalta olisi hyvä lukea myös pitemmät kirjat kirja kerrallaan, vaikka vain yhden päivän aikana, jos siihen vain on aikaan. Tällaiseen urakkaan sopii mielestäni parhaitan rauhallinen pyhäpäivä. Tähän vain ei ole aina mahdollisuutta.

 

Lopuksi

Iso osa Raamatusta kertoo Jumalan miesten ja naisten töppäilyistä, joista Jumala joutuu heitä nuhtelemaan, eikä sitä siis kannata lukea kuin 'piru raamattua'. Raamattu on paljolti kirja erehtyvistä ihmisistä, joita Jumala kaikesta huolimatta rakastaa.

sunnuntai, 24. elokuu 2014

Joskus saakin syyllistää!

Tuntuu siltä, että jotkut nykyajan ihmiset ovat menettäneet yhteytensä terveeseen häpeään. Jos joku puuttuu johonkin epäkohtaan, aletaan puhua kovaan ääneen syyllistämisestä, sen sijaan, että pohdittaisiin, olisiko toiminnassa kenties korjaamisen varaa.

Ikäviä tunteita vältellään mahdollisimman tarkkaan, vaikka monet epämmiellyttävistä tunteista ovat kuitenkin tie uudistumiseen ja kehittymiseen. Terveelliseen tunne-elämään kuuluu kielteisiä tunteita, joita on lapsuudessa ja nuoruudesta (tai eräiden meidän kohdalla myöhemminkin) opittu käsittelemään ja jotka ohjaavat tervettä toimintaa. Häpeä oikein ymmärrettynä on erityisen voimakas uudistumisen väline. Se toimii kuitenkin vain, jos ymmärretään sen olevan merkki muutoksen tarpeesta.

Terveellinen häpeä kohdistuu omiin arvoihin, valintoihin, toimintatapoihin ja käytökseen. Epäterveellinen häpeä on rypemistä menneissä virheissä, joita ei voi enää muuttaa, sen sijaan että pyrittäisiin muuttamaan omaa suhtautumista ja käytöstä. Terveellinen häpeä etsii oikeudenmukaisuuttaa ja lempeyttä suhteessa toisiin. Epäterve häpeä on kokemus siitä, että ei ole yhtä arvokas kuin muut. Terveellinen häpeä sisältää itsensä ja muiden yhtäläisen kunnioituksen. 

Kukaan ei pysty kehittymään, ellei pysty ottamaan vastaan myös kielteistä palautetta omasta toiminnasta. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että ymmärtää, ettei oma arvo ole riippuvainen omasta täydellisyydestä. Kokemus siitä, että pystyy kehittymään, muuttumaan ja korjaamaan toimintaansa, voi olla tie uudenlaiseen itsetuntemukseen ja -arvostukseen.

Itse olen tuntenut ja edelleen tunnen usein sekä epätervettä että tervettä häpeää. Oivallus häpeä kasvattavasta ja uudistavasta voimasta ei ole syntynyt helposti. Se on vaatinut oman epätäydellisyyden hyväksymistä ja omien kasvu-mahdollisuuksien oivaltamista. Kumpikaan ei ole tullut helposti. Itse opin käsittelemään monia kielteisiä tunteita vasta aikuisena, sillä lapsuuden kodissa niille ei oikein ollut tilaa. Häpeän oppitunti on ollut yksi vaikeimmista.

Syntien anteeksiantamuksen syvällinen ymmärtäminen on antanut minulle voimia häpeä kohtaamiseen. Kun oma arvo ei ole riippuvainen virheettömyydestä, on helpompi kasvaa ihmisenä. Armo vahvistaa ottamaan vastuuta omista teoistaan ja omasta käytöksestään. Oman syyllisyyden kohtaaminen kasvattaa toivottavasti myös armeliaisuutta ja lempeyttä muiden virheitä ja inhimillisyyttä kohtaan. 

torstai, 21. elokuu 2014

1. Runo: Miksi - Miten

Kysyt minulta miksi

enkä osaa selittää

vastaan mieluummin miten

ja yritän hiukan parantaa

olevaa.

sunnuntai, 27. heinäkuu 2014

Raamatun kadonnut jae

Kun lukee opetuksia ja selityksiä Paavalin 1. Timoteuskirjeestä, tuntuu joskus siltä, että kirjoittajat lähes aina ohittavat yhden Timoteuskirjeen jakeen kokonaan. Tuntuu siltä, että moni välttelee jaetta 2:15, vaikka se kuitenkin on jae, johon muu kirje kompastuu.

"Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää." [1. Tim 2:11-15]

Opetuksessa jae varsin johdonmukaisesti unohdetaan tai ohitetaan. Jos ei vaikeinta jaetta pysty käsittelemään, on mielestäni epärehellistä noukkia kirjeestä opetukseen muutakaan kuin rusinat pullasta. Monet kuitenkin käsittelevät 1. Timoteuskirjettä, kuin jaetta ei olisi olemassakaan. Siksi päätin nimittää sitä kadonneeksi.

Paavali opettaa useissa kirjeissään, että miehet ovat sekä seurakunnan että perheen johdossa. Niinpä Timoteuskirjeen kirjoituksessa  ei aluksi ole paljoakaan uutta. Kuitenkin 2. luvun viimeinen jae hätkähdyttää. Yhtäkkiä Paavali, joka muissa kirjeissään riisuu pelastuksen lähes kokonaan kaikista lain vaatimuksista, esittää naisten pelastuksen ehdoksi ristiriitaisella tavalla lasten synnyttämisen. Eikä vain äitiyttä - vaan nimenomaan sen, että on synnyttänyt lapsia. 

Kuulin jo parikymmentä vuotta nuorten Raamattupiiriä vetäneeltä seurakunta pastorilta, etä Timoteuskirjettä ei aina pidetä Paavalin itsensä kirjoittamana. Kun asiaan perehtyy hieman tarkemmin, huomaa että siihen näyttää olevan sekä kielellisiä että sisällöllisiä syitä. Monet kuitenkin pitävät kirjettä Paavalin seuraajien kirjoittamana Paavalin testamenttina. 2. Timoteuskirje vastaakin tätä käsitystä melko hyvin. 


Vaikeasti tulkittava kompastuskivi

1. Timoteuskirjeen vaikein jae tuntuu olevani eräs Raamatun ja Uuden testamentin kompastuskiviä. On vaikea mieltää jaetta Paavalin kynästä tulleeksi tai edes hänen sanelemakseen. Jae on niin vahvasti ristiriidassa erityisesti Galatalaiskirjeen opetuksen kanssa. 

"Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, jonka Jumala, meidän pelastajamme, ja Kristus Jeesus, meidän toivomme, ovat määränneet tähän virkaan, tervehtii Timoteusta, omaa hengellistä poikaansa. Isän Jumalan ja Herramme Kristuksen Jeesuksen armo, laupeus ja rauha sinulle!" [1 Tim 1:1-2]

Valehteleeko Timoteuskirje meille, väittäessään olevansa Paavalin kirjoittama? Uuden Testamentin syntyaikoina oli liikkeellä paljon varhaisia juutalaisia kirjoituksia, joita oli laitettu historian merkkihenkilöiden nimiin, vaikka ne eivät taatusti olleet heidän kirjoittamiaan. Raamatuntutkimus puhuu pseudoepigrafeista. Tällainen kirjallisuus oli yleistä antiikin aikana, eikä sitä pidetty mitenkään epäilyttävänä. 

Englanninkielisen Wikipedian mukaan jopa 80% tutkijoista pitäisi seuraavia kirjeitä jonkun muun kuin Paavalin kirjoittamina. Kirjojen kuuluminen Paavalille on kyseenalaistettu jo 1900-luvun alkupuolelta saakka. Pseudepigrafisina pidetään yleensä Timoteuskirjeiden lisäksi kirjettä Efesolaisille ja Tiitukselle. Näistä kirjeitä Timoteukselle ja Tiitukselle kutsutaan yhdessä pastoraalikirjeiksi. Wikipedian mukaan Paavalin arvovallan lainaamisen taustalla olisi ollut kristittyjen tarve taistella gnostilaisia vastaan

Tähän yksityiskohtaan liittyy lupaavin selitys, jonka olen jakeesta koskaan saanut. Sain sen siltä samaiselta seurakuntapastorilta, joka seurakunnan nuorten kanssa luki Raamattupiirissä Paavalin kirjeitä. Hänen mukaansa kyseinen jakeen tarkoitus on korostaa sitä, ettei äitiys tee naisista kelvottomia pelastukselle.

Gnostilaisilla kun oli ilmeisesti tapana kannustaa seksuaalisuudesta pidättäytymiseen ja osa piti ilmeisesti synnyttäneitä naisia jotenkin saastaisina. Tämä sopii siihen vähään, mitä itse tiedän Uuden Testamentin aikaan liikkeillä olleista gnostilaisista uskonnollisista virtauksista. 

Tämän selitysehdotuksen mukaan, jakeen onkin tarkoitus korostaa, että lapsettomuus ei pelasta. Selityksen vahvuus riippuu paljolti siitä, pidetäänkö kirjettä Paavalin vai hänen seuraajiensa kirjoittamana, sillä ongelma gnostilaisuuden kanssa liittyvät ilmeisesti vasta Paavalin jälkeiseen aikaan.

Toisen mielenkiintoisen selityksen mukaan, johon etsiessäni selitystä törmäsin, kyse ei olekaan äitiydestä, vaan yksinkertaisesti Jeesuksen syntymiseksi ihmiseksi - lihaksi ja vereksi - äitinsä Marian kautta. Tämä on ilmeisesti juuri eräs jakeen alkukielisen tekstin lukutapa. Englanninkielentaitoisille edellä mainittu kirjoitus avaa ovia erilaisiin muihinkin tulkintamahdollisuuksiin. 

Turvaudun itse harvemmin käännösvertailuun, mutta tässä tapauksessa se saa minut mietteliääksi, sillä varhaisen syyriankielisen Raamatun Peshittan englanninnos sanookin näin: "Yet she shall live by means of her children, if they continue in the faith, and in love, and in sanctity, and in chastity."  Tämä versio jakeesta ei puhu pelastuksesta mitään. Se taitaa kuintekin olla ainot käännöksistä, joka päätyy tällaiseen näkemykseen.


Minua jäi pohdituttamaan

Entä jos TImoteuskirje ei ole Paavalin kirjoittama, vähentääkö se sen arvovaltaa? Entä jos nämä jakeet naisista on tarkoitettu juuri näihin olosuhteisiin, eivätkä sovellu yleiseksi ohjeeksi? Päteekö tämä muuhunkin Raamattuun? Riittääkö se, että kirjoituksia koonneet kristityt ovat hyväksyneet Timoteuskirjeen osaksi Uutta Testamenttia?

Miten käy, jos Raamatun kirjojen asemaa aletaan kyseinalaistamaan? Viekö se pohjan koko Raamatun arvovallalta? Toisaalta muistaakseni Lutherkin kritisoi osaa Raamatun kirjoista, eikä pitänyt niitä yhtä arvokkaina kuin toisia. Kuitenkin hän arvosti Raamatun sanaa enemmän kuin mitään muuta uskon ohjetta. Auttaako, jos vain suljemme silmämme ja yritämme unohtaa kaikki Raamatun vaikeat paikat, niin kuin niitä ei olisikaan? Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, joita olen onnistunut löytämään.

Mielenkiintoisia suomalaisia kannanottoja löytyy Teologian Tohtori Mikko Louhivuoren (Patmos?) blogista, jossa aiheesta on käyty vilkasta keskustelua. Samalla Eksegeettinen Safari pohdiskelee alkutekstiä

  • html