Koska tekstini Raamatun lukemisesta paisui, jaoin sen kahteen eri osaan. Tämä jälkimmäinen kertoo lähinnä yleisellä tasolla Raamatun kielestä ja kulttuuritaustasta. Tässä paistaa varmasti osittain läpi se, että olen opiskellut myös historiaa.

 

Raamatun kulttuuritaustasta

Raamattu on kirjoitettu oman aikansa maailmassa, eivätkä kaikki sen kohdat avaudu kulttuuriympäristöstä erillään ja ymmärtämättä juutalaista maailmankuvaa ja tapoja. Mielestäni parhaita Raamatun oppaita ovat ne, jotka selittävät näitä kulttuuriyhteyksiä.  

Raamattu on kirjoitettu hyvin pitkän ajan kuluessa, minkä vuoksi kulttuuriympäristö on muutunut Raamatun syntyhistorian aikana. Se on syntynyt paitsi juutalaisen, myös Kaksoisvirran maan ja Egyptin kulttuurien sekä foinikealaisten ja helleenisten kulttuurien vaikutuspiireissä.

Raamatun aikaisen elämäntavan kaikki piirteet eivät todellakaan olisi hyväksyttäviä tänä päivänä eivätkä edes alkukirkon kristittyjen piirissä. Tästä on esimerkkinä, että varsinkin pakanakristittyjen sallittiin luopua juutalaisen lain yksityiskohtaisista säännöksistä. Eivätkä kristityt (niin juutalaiset kuin pakanat) myöskään hyväksyneet moniavioisuutta, joka on Vanhassa testamentissa yleistä.

Monet Vanhan testamentin kertomukset oli alunalkaenkin tarkoitettu varoituksiksi, eivätkä kuvauksiksi ihanteellisesta elämästä. Kun pysähtyy lukemaan niitä tarkemmin, löytää myös tämän alkuperäisen tarkoituksen.

Raamatun käsitteet eivät aina vastaa täysin yleisen historian käsitteistä. Esimerkiksi kun Raamattu puhuu kanaanilaisista, puhuu yleinen historia foinikealaisista. Molemmat ovat omalla tavallaan oikeassa. Kanaanilaisia voidaan toisaalta pitää myös foinikealaisten esi-isinä tai edeltäjinä.

Minusta on hyödyllistä tietää, että hebrealainen ja kanaanilainen kieli ja kulttuuri muistuttivat suuresti toisiaan ja niillä oli yhteiset juuret. Suurin ero oli nimenomaan uskonnossa ja sen vaatimuksissa arkielämälle. Kanaanilaiset ja juutalaiset elivät toistensa seassa ympäri Palestiinaa. Tästä johtuu, että juutalaisten oli kovin helppo omaksua kanaanilaisten naapuriensa vieraita uskonnollisia tapoja. 

Muita Raamatun ajan seemiläisiä kansoja olivat mm. akkadilaiset (eli myöhemmin: babylonialaiset ja assyrialaiset), syyrialaiset, amorilaiset, muinaiset arabialaiset ja aramealaiset kansat. Muinaisegyptiläinen kieli oli sukua seemiläisille kielille ja kuului niiden ohella afroaasialaisiin kieliin, joita aikoinaan puhuttiin ja puhutaan edelleen laajasti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. 

 

Alkuperäisestä tekstistä ja kielestä

Raamatun tekstien alkuperäisyydestä ja kielestä on hyvä ymmärtää muutama seikka. Ensinnäkin Raamattu on käännetty lukemattomia kertoja. Jokainen käännös on kääntäjän oma tulkinta alkuperäisestä tekstistä. 

Kaikki eivät esimerkiksi pidä nykyistä Raamatunkäännöstämme (1992) täysin onnistuneena, sillä siinä oiotaan alkuperäistä tekstiä useaan otteeseen ja tulkitaan sitä melko rankalla kädellä. Kaikki kohdat eivät käänny koko sisältöineen ja kaikkine merkityksineen. Tämä johtuu paljolti siitä, että käännettäessä on painotetu sujuvasanaisuutta ja nykykielisyyttä. Paljon jää pois. Siksi Raamatusta on tehty myös epävirallisia käännöksiä.

Kun Uusi testamentti lainaa Vanhaa testamenttia, se saattaa lainata Vanhan testamentin käännöksiä arameaksi (targumit) tai kreikaksi (esim. septuaginta), jolloin lainaukset eivät välttämättä täysin vastaa hebreankielistä alkutekstiä.

Septuagintassa oli pyhien kirjoitusten lisäksi myös aikakauden juutalaista uskonnollista kirjallisuutta, jotka tunnetaan nykyisin Vanhan testamentin apokryfikirjoina. Ne kuuluvat mukaan osiin kristillisistä Raamatunkäännöksistä. Erityisesti roomalaiskatolilaiset pitävät niitä arvossaan. Myös ortodoksit lukevat osaa niistä.

Näitä tekstejä juutalaiset itse käyttivät Uuden testamentin aikaan, koska harva heistä enää tuolloin puhui äidinkielenään hebreaa. Pakkosiirtolaisuudesta palanneet puhuivat Babylonian ja Persian yleiskieltä arameaa ja Palestiinan ulkopuolella asuneet ns. diasporajuutalaiset helleenisen maailman yleiskieltä kreikkaa. Tämän vuoksi jo Uuden Testamentin aikan tarvittiin käännöksiä.

Raamatun lähdetekstit eivät ole täysin yhtenäiset, vaan varsinkin Uuden testamentin kirjoista on eri ikäisiä hieman toisistaan poikkeavia versioita. Tämä johtuu siitä, että tuolloin ei ollut painokoneita ja kirjat kopioitiin käsin. Kopioinnissa oltiin kuitenkin mahdollisimman huolellisia, joten erot ovat harvoin merkittäviä. Vanha testamentti on vieläkin yhtenäisempi johtuen juutalaisten kopiointi tavasta, joka piti sen hyvin samankaltaisena vuosisadoista toiseen.